Salissa alkaa soida dramaattisen rytmikäs, mutta samalla slaavilaisen kaihoisa musiikki. Kumarran sinulle ja pyydän sinua tanssimaan. Menemme lattialle ja tulemme lähelle, aivan kiinni toisiimme. Musiikki vaatii liikkumaan pehmeän kissamaisin kävelyaskelin, kiihdyttäen ja hidastaen, välillä liukuen toistemme ohi, mutta koko ajan vartalot kiinni toisissaan, väliin hengähtäen yhteiseen taivutukseen. Vartalomme sulavat yhteiseen liikkeeseen. Laulaja kertoo tarinaansa rakkauden kaipuusta ja tuskasta, täyttymyksen onnesta ja menettämisen tyhjyydestä. Olemme suomalaisen mielenlaadun ytimessä; tämä jäyhä mutta rehellinen kansa, jonka on vaikea kertoa tunteistaan sanoin, näyttää ne tangon tahdeissa. Olemme yhtä, mutta vain hetken verran. Laulu haipuu, rakkaus meni pois, jäljelle jäi kaipaus. Niin jäi myös sisimpäämme. Kaipaus tangoon, kaipaus toista lähelle. Jos tulen ja kuiskaan maagiset sanat ”Saanko luvan?”, taivuthan vielä tangoon kanssani?
Rytmiikka. Tahtilaji on 4/4 ja tyypillisesti tempo on 30 BPM tietämillä, joskin muutamia loistavia, tätä hyvin paljon hitaampiakin suomalaisia tangoja löytyy (mm. Jos minut vielä kohtaat, Lähdön hetki, En kasvojas muista). Perusrytmipohjassa kaikki säestyssoittimet soittavat pääsääntöisesti samoja tahdin pääiskuja terävästi, staccatomaisesti.
Tyypillisiä suomalaisen tangon variaatioita tästä perusrytmistä ovat nelosiskun kahdennus (”tam-tam-tam-ta-TAA”),
habanera (”TRAM-taa-DAM-tam”)
sekä milonga-variaatio (”ta-TAM-taa-DAM-tam”).
Lattarimusiikin suosionnousun myötä kotimaisiin tangosävellyksiimme tuli aivan omaleimainen piirre: B-osan beguinerytmi (”(um)-TAA-ta-(um)-tsa-(um)-tsa”),
joka oli suora lainaus lattarimusiikista.
Tyypillisiä kappaleita. Satumaa, Liljankukka, Punatukkaiselle tytölleni, Punaiset lehdet, Jos minut vielä kohtaat, Sulle silmäni annan, Lähdön hetki, Pieni sydän, Sateen tango, Satu ruskeista silmistä, En kasvojas muista, Ei lähtevää saa viivyttää, Tango merellä.
Historiaa. Sana tango on todennäköisesti peräisin länsiafrikkalaisista murteista, joissa se tarkoittaa suljettua tai varattua paikkaa. Myös portugalin kielessä on sana tangere, joka tarkoittaa koskettamista. Molemmat mahdolliset alkuperät viittaavat Portugalin vuosisatojen ajan harjoittamaan orjakauppaan, jonka seurauksena miljoonia orjia laivattiin Länsi-Afrikassa ja kuljetettiin orjatyöhön Kuubaan ja muihin Etelä-Amerikan maihin. Espanjaa puhuvissa maissa tango tuli vähitellen tarkoittamaan sekä paikkaa, missä afrikkalaiset orjat tanssivat, että mustien tansseja yleensä.
Tanssina tangossa on aineksia ainakin kuubalaisten habanerasta, andalusialaisten tangillosta, candombesta sekä milongasta. 1800-luvun lopulla Argentiina oli yksi maailman rikkaimmista maista, ja argentiinalaiset hevospaimenet, gauchot, ajoivat karjaa suurkaupunkien teurastamoihin. Heistä kehittyi ammattiryhmä compadres, ja heidän pojistaan kasvoi suurkaupunkien slummialueilla asuva miesryhmä compadritos, joka sulautti milongaan eri tanssien aineksia ja myös afrikkalaisilta orjilta lainattuja parodioituja liikkeitä. Vähitellen vuosien 1880-1910 aikana näistä aineksista muotoutui uusi tanssi, tango.
1800-luvun lopulla vauraaseen Argentiinaan virtasi myös nuoria, työ- ja naimaikäisiä miehiä Euroopasta. Siirtolaisuus keskittyi Argentiinan ja Uruguayn rajajoen, Rio de la Platan ympäristön kaupunkeihin – Argentiinan Buenos Airesiin ja Uruguayn Montevideoon. Tämä siirtolaisuus vääristi kaupunkien sukupuolirakennetta, ja yhdessä vaiheessa Buenos Airesissa arvioitiin olevan 40 miestä yhtä naista kohti. Naisseuralaisista oli siis suuri pula, ja niinpä näiden kaupunkien työläiskortteleissa tanssiaisista tuli miehille mahdollisuus kohdata naisia.
Koska naisia oli vähän, tanssi sujui heidän ehdoillaan, ja naisilla oli varaa valita miesten joukosta vain parhaat tanssijat. Tämä johti siihen, että miehet harjoittelivat ahkerasti keskenään; he kokoontuivat neljä-viisi kertaa viikossa harjoituksiin (práctica; sana on yhä käytössä kuvaamassa argentiinalaisen tangon vapaaharjoituksia), joissa vanhemmat miehet opastivat nuorempia. Miesten täytyi hallita hyvin sekä vienti että seuraaminen, ja aloittelijat harjoittelivat ensin kuukausien ajan pelkkää seuraamista, ennen kuin he pääsivät yrittämään viemistä. Miehet pääsivät yleensä ensimmäisiin tanssiaisiinsa noin kolmen vuoden harjoittelun jälkeen, ja mukaan otettiin esittelytanssia varten tuttu nainen, koska kukaan paikalle tulleista daameista ei olisi suurin surminkaan lähtenyt tanssimaan taidoiltaan tuntemattoman tulokkaan kanssa. Näin ollen tangon alkuhistoriassa tilanne on ollut sukupuolten suhteen täsmälleen päinvastainen verrattuna tämän päivän seuratanssikulttuuriin Suomessa!
Aluksi Argentiinan yläluokka karsasti tätä työväen vulgääriä, suorastaan rivoa, tanssia, mutta vähitellen tanssi levisi myös yläluokan keskuuteen ja heidän mukanaan myös ulkomaille, rantautuen viimein myös Eurooppaan ja aloittaen siellä voittokulkunsa Pariisista 1912. Suomeen tango saapui niinkin pian kuin syksyllä 1913, ja tangon suomalainen historia – joka on maamme seuratanssihistorian ytimessä – on kuvattu tarkemmin tässä artikkelissa.
Tanssiotteet. Tangoa tanssitaan suljetussa tanssiotteessa, joka voi olla hieman ”syvempi” kuin muissa suljetun otteen tansseissa: viejä voi kiertyä otteessa hieman vastapäivään niin, että hänen oikea kätensä sijoittuu keskelle seuraajan selkää. Tämä kiertyminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä, tangoa voi aivan hyvin tanssia normaalissa suljetussa tanssiotteessa (viejän oikea käsi seuraajan vasemman lapaluun päällä), mutta yleisimmin kuitenkin vartalokontaktissa. Viejän vasemman ja seuraajan oikean käden kyynärnivel on yleensä hieman jyrkemmässä kulmassa kuin muissa vakiotansseissa, mutta tässäkin liioittelua kannattaa välttää. Jotkin kuviot etenevät myös promenadi- tai vastapromenadiasennossa, ja muutamissa kuvioissa (mm. romanokäännös) vartalokontakti irtoaa ja seuraaja viedään viejän oikean kyljen puolelta vasemman kyljen puolelle.
Tyypillisiä tanssikuvioita. Sotien jälkeen suomalaista tangoa tanssittiin foksitangona, eli foksin askelin ja kuvioin, mutta tangon sitkaalla tyylillä ja ilman joustoa. Tämä tyyli on vieläkin käytössä, ja siinä kuviot (HHNN perusaskel ja samanrytmiset käännökset) on yksinkertaisesti lainattu foksista.
Foksitangon rinnalle tanssinopettajat ovat kehitelleet ja opettaneet viime vuosikymmeninä lipuvampaa, etenevämpää tangoa, jossa sivulle-yhteen -askeleet on korvattu ohi-ohi -askelilla, väliin paria kohti, väliin parin ohi suuntautuen. Foksikäännökset voidaan muuntaa ohi-ohi -tyyppisiksi tanssimalla joko käännöksen alun, lopun tai kaikki NN-askeleet toistensa (ja jopa parin) ohi. Käännöksistä voidaan tanssia myös promenadiin lopussa avaavat versiot. Tyypillinen modernin suomalaisen tangon kuvio on myös hidas pivotkäännös, jonka perusta on lainattu foksin kehräkäännöksestä, mutta joka voi jatkua musiikin hitauden vuoksi rauhallisesti etenevin pivotein pidempään. Myös yhteiset taivutukset ovat tangomme ytimessä ja niitä voidaan tehdä kilpatangosta lainatuin ja muokatuin linjakuvioin kaikkiin suuntiin. Sen sijaan jonkin aikaa Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangokisoista muotiin tullutta ns. Seinäjoki-taivutusta, jossa daamin hiukset viistävät lattiaa, näkee nykyään harvoin.