Jenkan alkuperä on sottiisissa, joka puolestaan oli alunperin polkan hidas muoto, joten kansantanssiperheeseen kuuluvien lajien sisäiset siteet ovat vahvat. Seuratanssikulttuuria tuntemattomalle jenkka varmaankin esittäytyy tyypillisenä tanssilavan aktiviteettina: vanhat papat ja ikäneidot hyppivät jenkan tahtiin kansallispuvuissaan ja pirtanauhoissaan. Tilulilulei ja halitulihai. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen: jenkkaa tanssivat vieläkin hymyssä suin kaikenikäiset. Tanssi on suhteellisen helppo oppia ja sen verran selkeärakenteinen, että se miellyttää insinööriä siinä missä duunaria, opettajaa ja taiteilijaakin. Ja jos hyppyjenkka hikoiluttaa ajatuksenakin liikaa, sen voi aina tanssia sottiisina eli ”laiskan pojan jenkkana”, joka onkin varsin maanläheinen tanssi, jossa korostuu hyvä parikontakti. Jenkka kuuluu oleellisesti myös suomalaiseen musiikki-, iltama- ja elokuvaperinteeseen, ja vaikka varsinainen rillumarei-aikakausi olisikin tanssijoilta vaipunut jo unholaan, tuo jenkan tanssiminen iltaan aina tiettyä mukavaa historiallista syvyyttä.
Rytmiikka. Tahtilaji on 2/2 eli alla breve ja tempoalue 35-45 BPM. Musiikki on siis selkeän kaksijakoista ja sen säerakenteessa erottuvat yleensä neljän tahdin mittaiset säkeet, joiden viimeisen tahdin nelosiskun kohdalla on tauko. Tansseina jenkan ja sottiisin rakenteessa erottuvat kahden tahdin mittaiset A- ja B-osat, joten tanssit istuvat hyvin tyypilliseen jenkkamusiikkiin. Musiikkina sottiisi on jenkan tyylistä, mutta pehmeämpää ja liukuvampaa ja siinä erottuu selkeähkö neljän tahtin säekierto.
Tyypillisiä kappaleita. Vesivehmaan jenkka, Tuohinen sormus, Rempallaan, Heilini sinisistä silmistä, Severi Suhosen jenkka, Väliaikainen, Totisen pojan jenkka, Punkkarin jenkka (Yölintu), Naapurin sahtijenkka (Yölintu). Varsinaisia ”seuratanssisottiiseja” ei oikeastaan musiikkina tunneta, eivätkä tanssiyhtyeet myöskään soita sottiiseja. Muutamia hyviä, moderneja kansanmusiikkisovituksia: Liipolan sottiisi (Blatentsaine), Norsk schottis (Kärttynä), Frank Hietalan sottiisi (Hyperborea).
Historiaa. Jenkan tanssillinen alkuperä on sottiisi, joka on peräisin Skotlannista (kantasana lienee scottish). Skottilaisessa muodossaan tanssi oli kolmijakoinen, mutta muuntui myöhemmin nelijakoiseksi. Ranskassa sottiisi tunnettiin ecossaisena, ja se kelpasi 1700-luvulla mukaan jopa ranskalaisen klassisen baletin kuvioihin. Suomeen sottiisi tuli sekä länsi- että itätuontina, Viipurin sekä Ruotsin kautta. Jenkaksi muuntuessaan se otti saksalaisvaikutteita mm. hitaasta polkasta, joka Saksassa tunnettiin rheinländerinä (reininmaalaisena). Jenkka-nimen etymologiasta on esitetty erilaisia arveluita: joidenkin mielestä se viittaa ruotsin kielen sanaan jänka, jenka, toisten mielestä kantasana on jämka, tasata, mutta uskottavaa selitystä kummankaan kantasanan puolesta ei ole annettu.
Suomessa tanssittiin 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella rinnakkain sottiisia, hidasta polkkaa eli saksanpolkkaa sekä jenkkaa. Kaikki nämä koottiin termin jenkka alle vuodesta 1909, joskin sottiisi säilyi vaihtoehtoisena tanssitapana rinnalla. Jenkan suosio oli suuri erityisesti 1930- ja 1950-luvuilla ja säilyi 1960-luvulle asti. Osatekijänä jenkan suosiossa oli sodan jälkeen 1940- ja 1950-luvuilla suosituksi kansanhuviksi noussut, kuplettiperinnettä mukaileva iltamaviihde, jota kutsuttiin rillumareiksi. Tämä rillumareikulttuuri löysi tiensä myös Suomen Filmiteollisuus Oy :n elokuviin, ja erityisinä jenkkaelokuvina voidaankin mainita elokuvat Rovaniemen markkinoilla (1951) ja sen jatko-osa Hei, rillumarei! (1954) sekä Lännen lokarin veli (1952).
Jenkan kohdalla on syytä mainita letkajenkka, tuo maailmallekin levinnyt vuosien 1963-65 tanssivillitys. Sen on joissain lähteissä mainittu olevan täysin suomalaisen keksinnön. Hieman kriittisemmät lähteet muistavat mainita, että letkajenkan alkuperä on amerikkalaisessa Bunny Hopissa. Todellisuus on hieman karumpi – letkajenkka ei lainkaan ole suomalainen keksintö, vaan se on täydellinen kopio Bunny Hopista. Rauno Lehtinen levytti kuuluisimmaksi nousseen Letkis-versionsa vuonna 1963, ja se aloitti tanssivillityksen, mutta kuten tämä videopätkä osoittaa, Bunny Hopia tanssittiin ja sitä filmattiin Yhdysvalloissa ainakin jo vuonna 1957. Suomeen Bunny Hop kulkeutui silloisten Amerikan vaihto-opiskelijoiden mukana, ja luultavasti muistista tanssi kopioitiin väärin, sillä lähtöjalaksi vaihtui oikean sijaan vasen jalka. Mutta siis tismalleen sama jonotanssi on kyseessä.
Tanssiotteet. Jenkan A-osassa yleisin tanssiote on ns. G-ote: liikutaan tanssisuuntaan promenadiasennossa, seuraaja viejän oikean kyljen puolella ja viejän käsi seuraajan selässä, seuraajan käsi viejän oikealla olkapäällä. B-osassa käytetään yleisimmin ”polkkaotetta”, eli viejä laittaa kätensä seuraajien lapaluiden päälle (tai lantiolle) ja seuraaja asettaa molemmat kätensä ulkokautta viejän käsien päälle. Muitakin otteita eri kuvioissa käytetään: voidaan tanssia käsi kädessä tai jopa irtiotteessa.
Tyypillisiä tanssikuvioita. Kuten masurkassa, myös jenkassa on selkeä A/B-osarakenne, mikä tarkoittaa, että myös siinä kuviomateriaali jakautuu A-osan kuvioihin ja B-osan kuvioihin. Koska A-osan ja B-osan askelikot ovat erilaisia, kuviomateriaalin sekoittelu osien välillä ei ole kovin toimivaa.
A-osa perusmuodossaan tanssitaan jenkkaotteessa rinnakkain edeten: askel-askel-hyp-py, askel-askel-hyp-py (hyppy-sanassa on itse asiassa kaksi hyppyä). Variaatioita tästä perusmuodosta ovat mm. malax (etenemisen sijaan tanssitaankin eteen-taakse-yhteen), kaartojenkka (suoraan etenemisen sijaan kaarretaankin ympyrä; viejä vastapäivään ja seuraaja myötäpäivään), salmiakki (tanssitaan viistosti erilleen ja heti perään viistosti takaisin yhteen sekä jammailu (seuraaja tanssitaan viejän vasemman käden alta ensin myötäpäivään ja heti takaisin vastapäivään).
B-osa perusmuodossaan tanssitaan hyppyaskelin ”polkkaotteessa” joko myötäpäivään tai vastapäivään yhdessä pyörien. Variaatioita tästä: hyppyaskelin eteenpäin pyörimättä (viejä joko edeten tai peruuttaen), ympäri joko kerran tai kaksi B-osan aikana, daamin kierto (viejä kiertää seuraajan irtiotteesta ensin hänen edestään, sitten selkänsä takaa ja palaa paikalleen), daamin pyöräytys (viejä pyöräyttää seuraajan kerran tai kaksi vasemman kätensä alta B-osan neljällä hyppyaskeleella) sekä pyörimäjenkka (kumpikin pyörähtää irtiotteessa kahdesti B-osan hyppyaskelilla ympäri, viejä vastapäivään ja seuraaja myötäpäivään).
Sottiisin perusaskel poikkeaa jenkasta, sillä siinä ei ole hyppyaskelia. A-osan perusaskel on vahvasti lattiassa kiinnipysyvä askel-yhteen-as-kel, askel-yhteen-as-kel. B-osassa kävellään askel/tahti (eli neljä kävelyaskelta) edelleen vahvasti lattiaan maadoittuneena. Kuviopohja voidaan soveltaa suoraan jenkasta, sillä lähes kaikki jenkan kuviot käyvät sottiisiin, kunhan askelikot vaihdetaan. Yhdessä pyörintä myötäpäivään muuttuu vahvasti eteneväksi pivotkäännökseksi.