Jiven varsinainen kulta-aika maassamme oli vuosina 1950-65, jona aikana se nousi jättimäiseen suosioon pääkaupunkiseudulla. Sen jälkeen se on elänyt tanssiurheilun puolella ja viime vuosikymmeninä jiven opetus ja tanssiminen on hiipinyt myös seuratanssijoiden pariin. Jiven kuviomateriaali ei ole kovin vaikeaa, mutta sen perustekniikka pehmeine polvineen, vahvoine kylkien liikkeineen ja lantion swingeineen tekee siitä kuitenkin varsin haastavan paritanssin. Mikäli tanssijoiden tanssitekniikka on kunnossa, voi jive parhaimmillaan olla kimmoisan elastista, kuminauhamaista liikettä, jossa tanssin ilo, huumori, musiikin breikkeihin reagointi ja muu tanssillinen vuoropuhelu ovat vahvasti läsnä.
Rytmiikka. Tahtilaji on 4/4 ja virallinen kilpajiven tempo on 43-44 BPM. Käytännössä tämä tempo on seuratanssijoille aivan liian nopea, joten usein tanssiyhtyeet soittavat jivet huomattavasti tätä hitaampina. Jive ei ole varsinaisesti oma itsenäinen tanssirytminsä, vaan musiikkina soi usein rock tai letkeämpi shuffle. Rytmikerroksessa jivelle luonteenomaista on vahva kolmimuunteisuus, eli pääiskut on jaettu trioleihin, joiden ensimmäinen ja toinen nuotti on sidottu toisiinsa (”dän-gä dän-gä dän-gä dän-gä”).
Tämä kolmimuunteisuus istuu hyvin yhteen tanssissa otettavien Jive Chasse -askelten kanssa. Iskut 2 ja 4 ovat yleensä painollisia, ja tanssijan vahva lantionswingin vaihto osuu puolestaan näille iskuille.
Tyypillisiä kappaleita. See You Later Alligator (Moikataan kun tavataan), Rock Around The Clock (Tunnista toiseen), Don’t Be Cruel (Julma oot), Just A Gigolo (David Lee Roth), Vain elämää (Irwin Goodman), Sä oot historiaa (Mamba), All Shook Up (Elvis Presley), Wake Me Up Before You Go Go (Wham), Kouluun kouluun (Finlanders), Pennsylvania 6-5000 (Brian Setzer Orchestra).
Historiaa. Tanssina jive pohjautuu afroamerikkalaisten tanssijoiden 1930-luvulla Yhdysvalloissa kehittelemiin tanssityyleihin kuten jitterbug ja Lindy Hop. Tanssivalle maailmalle sen esitteli Cab Calloway vuonna 1934 ja erityisesti englantilaiset tanssinopettajat kehittivät tanssia ja sen kuviomateriaalia, kunnes se viimein hyväksyttiin yhdeksi viidestä latinalaisesta kilpatanssista (vaikkei olekaan peräisin Latinalaisesta Amerikasta). Toisen Maailmansodan aikana amerikkalaiset swingtanssit levisivät jenkkisotilaiden mukana Eurooppaan, ja niinpä Suomessa 7000 katsojaa näki jiven yhtä aikaa Messuhallissa tanssiurheiluseura Terpsikhoren tanssikisoissa niinkin pian sodan jälkeen kuin syksyllä 1946. Tanssikisoihin osallistui silloinen Euroopan mestaripari, Jimmy ja Anne Letts, jotka voittivat kisat näytöstyyliin ja esittivät katsojille kiitostanssina uuden tanssin, jiven.
Jiven kulta-aika kesti noin 15 vuotta, 1950-65, ja monesta muusta suositusta seuratanssista (esim. tangosta) poiketen jive-innostus ei tänä aikana suinkaan vallannut koko maatamme, vaan siitä tuli erityisesti ”stadin tanssi”. Tätä tilannetta kuvaa osuvasti Lasse Liemolan kappale Diivaillaan vuodelta 1957:
”Maalaisserkku kaupunkiin
saapuu katsomaan
hän heti stailin omaksuu
ja oppii tsaivaamaan
ja kun himaansa hän matkustaa
ja siellä tsaivailee
niin on aivan päivänselvää
hänhän diivailee”
Jivea tanssittiin siis erityisesti Linnanmäen huvipuiston eli Lintsin Rondossa sekä ulkoilmanäyttämöllä, jossa käytiin lukuisia jivekisoja monituhatpäisen katsojajoukon edessä. Sen sijaan maaseutulavoilla nämä ”tsaivaajat” olivat outo ja tuijotettu näky. Merkillepantavaa on, että näissä jivekisoissa tanssittu jive oli varsin jitterbug-voittoista akrobaattisine nostoineen ja heittoineen. Se ei siis muistuttanut kovinkaan paljon nykyaikaista seuratanssijivea.
1960-luvun alussa jiven suosion söi lähinnä twist, joka ei ollut enää paritanssi, mutta tanssina se jäi kehittymään erityisesti kilpatanssijoiden pariin. Sen suosio on parina viime vuosikymmenenä ollut melko vakaa myös seuratanssijoiden keskuudessa, mutta sen varsin haastava vartalotekniikka houkuttaa tanssijoita hakemaan lisäoppia tanssikursseilta. Jivea ei siis voida pitää varsinaisesti ”koko kansan tanssina” – edes stadissa!
Tanssiotteet. Jiven tanssiote on cha chan ja rumban kaltainen suljettu ote ilman vartalokontaktia, mutta viejä pitää käsiään hieman alempana kuin cha chassa ja rumbassa. Jivessa liikutaan myös paljon avoimessa tanssiotteessa eri käsiottein. Joissakin kuvioissa (esim. Rolling off the Arm) seuraaja ”rullataan” eräänlaiseen promenadiasentoon viejän oikean käden ympärille hänen oikean kylkensä puolelle.
Tyypillisiä tanssikuvioita. Jiven peruskuvioihin kuuluvat perusaskel suljetussa otteessa (Fallaway Basic), tyttö käden päähän ja takaisin (Fallaway Throwaway ja Link), kädenalikäännökset myötä- ja vastapäivään sekä käden vaihto selän takana (Change of Hands Behind Back), joka usein tanssitaan myös ns. italialaisena. Näitä kuvioita luovasti yhdistelemällä (esimerkiksi perusaskel – tyttö käden päähän – käden vaihto selän takana – käden ali vastapäivään) saa perustanssin jo kulkemaan. Helppo ja leikkisä kuvio on fuskustakin tuttu Hip Bump, jossa nimensä mukaisesti lantiot käyvät pehmeästi yhdessä. Napakampi kädenalikäännös on American Spin, joka tosin vaatii onnistuakseen jo melko hyvää vartalotekniikkaa. Kaikki edellämainitut kuviot kestävät kuusi musiikin iskua, eli ne ovat ns. six count -kuvioita. Tätä kuuteen menevää peruskuviomateriaalia rikkovia, kahdeksan iskua kestäviä eight count -kuvioita ovat mm. huiskut (Whip), Stop & Go, Link & Whip sekä kainaloon rullaus (Rolling off the Arm).