Foksia lähemmäs suomalaisen seuratanssikulttuurin ydintä ei voi päästä, sillä vaihtoaskelin voi halutessaan ilmentää vaikka kaikki tanssi-illan aikana kuullut tanssirytmit. Perisuomalaiseen talviliikuntaan verrattuna foksi on vähän kuin perinteinen hiihtotyyli: jokainen sitä osaa, toiset tyylikkäämmin, lennokkaammin ja etenevämmin, toiset hieman vaatimattomammalla tyylillä, mutta silti päättäväisesti edeten. Jos kuubalainen on saanut salsataidot jo äidinmaidossa, niin perisuomalaisen ruislimpun kohotukseen käytetty taikinanjuuri sisältänee vaihtoaskeleen siemenen. Sitä paitsi foksia osaavan ei tarvitse kuin hieman vaihtaa askellustyyliään, niin hänestä tuleekin suomalaisen tangon taitaja. Tätä helpompaa tapaa päästä liikkumaan lähellä toista ihmistä, vierastakin, tuskin lienee keksitty. Ja kun taitaa suljetun mutta hengittävän tanssiotteen ja pääsee kiinni yhteiseen, rentoon foksijoustoon, ehkä vielä hieman rytmillä leikitellen, voi tämäkin tanssi viedä nautittavaan tanssiflowhun.
Rytmiikka. Tahtilaji on 4/4 ja tempoalue varsin laaja, mutta tyypillisimmillään foksimusiikin tempo liikkuu alueella 40-45 BPM. Tyypillisesti foksiksi miellettävässä musiikissa basso soi parittomilla iskuilla eli iskuilla 1 ja 3 (”puolikas basso”) ja rytmisoitinten iskut tulevat puolestaan parillisille iskuille. Näin ollen foksin hitaat askeleet seuraavat bassolinjaa ja askelten välissä tapahtuvat joustot seuraavat rytmisoitinten linjaa.
Tyypillisiä kappaleita. Lazzarella (Laila Kinnunen), Ensimmäisenä iltana (Rauli Badding Somerjoki), Luona vanhan veräjän (Eila Pienimäki), Vielä sentään (Sinitaivas; kolmimuunteinen foksi), Flirtaten (Kai Hyttinen).
Historiaa. Vaikka oma foksimme kotimaisin joustomaustein onkin seuratanssikulttuurimme ytimessä, ei foksi silti ole alunperin mikään suomalainen keksintö. Tanssien syntytarinat ovat moninaisia eikä niitä ole aina helppoa vahvistaa tanssin historiasta, mutta foxtrot-nimisen tanssin isänä mainitaan Harry Fox (oikealta nimeltään Arthur Carrington Fox), vaudevilletaiteilija, joka oli suunnittelemassa uutta tanssinumeroa newyorkilaiseen tanssiteatteriin vuonna 1914. Tanssinumero tanssittiin nopeaan, synkopoituun ragtime-musiikkiin, ja Harrylla oli vaikeuksia saada naistanssijat selviytymään suunnittelemistaan askelikoista näin nopeaan musiikkiin tanssittuna. Niinpä Harry Fox, nähtyään ulkoilemassa oltuaan ketun hölkkäävän metsänlaidassa, päätti rakentaa tanssinumeroonsa tätä imitoivan yksinkertaisemman ”hölkkäaskelikon”, josta hänen naistanssijansa selviytyisivät. Tämä askelikko sisälsi kaksi hidasta ja kaksi nopeaa askelta peräkkäin, eli rytmi oli HHNN. Tanssi nimettiin foxtrotiksi eli ketunhölkäksi.
Tanssiduo Vernon & Irene Castle kiinnostuivat tanssista, johon erityisesti Irene lisäsi hienostuneisuutta, tyylikkyyttä sekä amerikkalaisen tangon elementtejä. Amerikan ammattitanssijoiden yhdistys vakioi foxtrotin askeleet niinkin varhain kuin 1914 muotoon eteen-eteen-vinosti eteen-yhteen, tanssittuna rytmillä HHNN. Foxtrot saavutti Ensimmäisen Maailmansodan aikana Euroopassa vierailleiden jenkkisotilaiden välityksellä valtaisan suosion myös Euroopassa. Englantilaiset tanssinopettajat kehittivät tanssia edelleen jakamalla sen kahtia, ja niin syntyivät sittemmin vakioidut kilpatanssit slow fox (jonka rytmitys muuntui muotoon HNN) sekä sen nopeampi muoto quickstep (jonka rytmi pysyi pääosin HHNN-muotoisena).
Suomeen tanssi nimeltä foxtrot saapui viipeellä ja se mainitaan ensimmäistä kertaa helsinkiläisen Elo Kuosmasen tanssiopiston mainoksessa vuonna 1921. Sivumennen sanoen merkillepantavaa on, että Kuosmanen lienee käyttänyt myös ensimmäistä kertaa sanaa seuratanssi kurssiensa mainosten yhteydessä – siihen asti varsinkin helsinkiläiset tanssinopettajat puhuivat salonkitansseista. Foxtrot johdattaa meidät siis myös tätä kautta suomalaisen seuratanssikulttuurin ytimeen!
Tyylillisesti tuon ajan kotimainen foxtrot – sittemmin kotoisesti foksi – on velkaa paitsi foxtrotille, myös one step- ja two step -tansseille eli kansanomaisesti jatsille. Foksille tyypillinen korostettu jousto lienee peräisin enemmän näistä tansseista kuin ”salonkikelpoiseksi rakennetusta” foxtrotista. 1920-luvulla foksin ympärillä tapahtui jopa hienoinen tanssillinen kapinanomainen jakaantuminen, kun maaseudun nuoret hylkäsivät suurten kaupunkien salonkikelpoisen foxtrotin ja valitsivat omaksi mielimusiikikseen haitarijatsin ja siihen tanssitun one stepin, josta sittemmin kehittyi tanssilaji nimeltä humppa.
Foksin maanlaajuinen suosio maassamme alkoi 1930-luvulla ja jatkui Toisen Maailmansodan jälkeen, jolloin myös tangomusiikkiin alettiin sovitella foksin askelia. Syntyi foksitango, josta tuli vielä maanläheisempi ja sensuellimpi tapa päästä tanssimaan kiinni toiseen ihmiseen kuin mitä foksi oli. Silti foksi on säilyttänyt vakaan asemansa suomalaisessa seuratanssikulttuurissa, vuosikymmenestä toiseen. Muotitanssivillitykset tulevat ja menevät, mutta foksi pysyy – ja hyvä niin, sillä juuri vaihtoaskelfoksia helpompaa tapaa päästä jopa lähes tanssitaidottomana kokemaan tanssi-illan ilot ei ole!
Tanssiotteet. Foksia tanssitaan lähes pelkästään suljetussa tanssiotteessa, seuraaja sijoittuneena enemmän viejän oikean kyljen puolelle. Vartalokontakti ei ole välttämätön.
Tyypillisiä tanssikuvioita. Tyypillisimmillään foksi koostuu hidas-hidas-nopea-nopea -rytmiin otetuista perusaskelista ja samalla rytmillä tanssituista oikeasta ja vasemmasta käännöksestä. Hieman vauhdikkaampi (ja haastavampi) oikea käännös on yhteensä 1 1/2 kierrosta kääntyvä kehräkäännös. HHNN-rytmin rikkovat rytmileikittelyt ovat foksissa hyvin yksinkertaisia ja koostuvat tyypillisesti joko HHNN-rytmisten askelikkojen väliin otetuista ylimääräisistä askelista tai useasta sivulle-yhteen askeleesta (eli NN-askelpareista). Edistyneimmät foksin tanssijat ottavat HHNN-askelikkojen väliin parittoman määrän hitaita askelia, minkä seurauksena sivulle-yhteen suuntautuvat askeleet kulkevat väliin oikean, väliin vasemman kyljen suuntaan. Silti ylivoimaisesti tyypillisin foksityyli on sellainen, jossa rytmiä HHNN ei rikota, ja kun viejä aloittaa tämän askelikon aina vasemmalla jalallaan, suuntautuvat nopeat askeleet aina viejän vasemman (seuraajan oikean) kyljen suuntaan. Paljon käytetty on myös tanssityyli, jossa NN-askelia ei oteta kummankaan kyljen suuntaan vaan suoraan tanssilinjalle.