Polkkaa voidaan pitää varsinaisena tanssi-illan intervalliharjoituksena, sillä se on nopeatempoisuutensa vuoksi sykettä nostattava, jopa fyysisesti raskas tanssilaji. Polkan pärähtäessä soimaan puolet tanssikansasta siirtyykin suosiolla kahvijonoon, mikä antaa tilaa varsinaisille polkkataitureille, joiden joukosta varttuneempaa väkeä löytyy muita tanssilajeja enemmän. Kiperässä polkassa pääsee iloittelemaan vuorokyljin edeten kevyin päkiäaskelin ja -hypyin, kädet tanssiparin lantiolla, ja palaamaan sitä kautta kauas maalaistanssilavojen ja metsäisten kallioiden tanssilliseen historian hämärään. Modernimpaa tyyliä tavoitteleville on kehitelty hauska swing-polkka, jossa tanssitaan mm. fuskusta lainattuja kädenalituskuvioita polkan askelikkoja käyttäen. Näin perinteet ja nykypäivä lyövät kättä tämänkin tanssilajin kohdalla.
Rytmiikka. Tahtilaji on 2/4 ja tempo 55-65 BPM. Polkkakappaleiden rakenne on usein hyvin kaavamainen ja ne koostuvat säkeistä, jotka ovat joko neljän tai (yleisemmin) kahdeksan tahdin mittaisia, ja joiden viimeisen tahdin viimeisellä iskulla on jonkinlainen tauko. Rytmikerroksessa kansanmusiikkipohjaisessa tyylissä rummuilla ei juuri ole virkaa, mutta jos niitä käytetään, yleensä niillä annetaan hyvin kevyt backbeat, eli esim. kapuloilla lyödään rytmiä snarerumpuun tahdin molempien iskujen jälkiosilla. Harmonikan ja pianon osuudet melodian soiton lisäksi rytmisoittimina korostuvat polkkamusiikissa.
Tyypillisiä kappaleita. Säkkijärven polkka, Väärä vitonen, Iitin Tiltu, Tiskarin polkka, Viipurin Vihtori.
Historiaa. Polkka on peräisin Tšekin tasavallasta, Böömin alppialueelta noin 1830-luvulta ja siitä tuli suhteellisen laaja eurooppalainen tanssivillitys. Suomeen se levisi Venäjän kautta, ja polkka esiteltiin vuonna 1844 Helsingin Kaivohuoneen tanssiaisissa. Tanssi sisälsi silloista tapakulttuuria koettelevia elementtejä: pistoaskelia, polvistumisia, polven nostoja ja lantioliikkeitä. Daamien alushameet viuhuivat polkan tuoksinassa, ja tanssia pidettiin säädyttömänä. Yhtä kaikki se levisi maamme säätyläispiireihin nopeasti, ja jo vuonna 1847 Rovaniemen tupatansseissa polkattiin. 1800-luvun puolivälissä orkesterit alkoivat säveltää ohjelmistoonsa polkkakappaleita ja tämä musiikinlaji päätyikin operettien ja salonkiorkestereiden vakio-ohjelmistoon.
Salonki- ja puhallinorkestereiden ohjelmistoista polkka alkoi hävitä muiden musiikinlajien tieltä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta polkkainnostus heräsi henkiin Säkkijärven polkan myötä juuri ennen sotia. Kansantanssina polkka on elänyt vaihtelevalla suosiolla, mutta seuratanssi-illassa sen suosio on hiipunut yhdeksi polkkapariksi illassa.
Tanssiotteet. Perustanssiote polkassa on ”kansantanssimainen”: viejä laittaa kädet seuraajan lapaluille, tai alaspäin (autenttisimmassa tyylissä jopa lantiolle) ja seuraaja asettaa molemmat kätensä viejän käsien päälle. Perustanssiotteen muunnelma on ns. fuskuote, jossa viejän oikea käsi on seuraajan lapaluun päällä, mutta vasen käsi ottaa kiinni seuraajan oikeasta kädestä ja lepää rennosti alaspäin. Joissakin kuvioissa edetään myös rinnakkain niin, että seuraaja on viejän oikean kyljen puolella (”ulkopiirissä”) ja tanssijoiden kädet ovat toistensa selässä. Polkasta kehitellyssä ”modernissa” versiossa, swing-polkassa, tanssitaan vastakkain käsiotteiden vaihdellessa kuten mm. fuskussa.
Tyypillisiä tanssikuvioita. Peruspolkkaa tanssitaan varsin vähäisin kuvioin: vuorokyljin etenevä suljetun otteen polkka ja väliin tanssittavat oikeat ja vasemmat käännökset riittävät monille. Vielä helpompi tapa edetä on vastakkain-seläkkäin-polkka, jossa tanssijat etenevät yhden käden otteessa vuoroin kasvot vastakkain, vuoroin seläkkäin. Etenevää polkkaa voi maustaa vaikkapa rytmikkäillä askel per isku -kävelyillä, joiden väliin tanssitaan napakoita pivot-käännöksiä eli snoaa. Swing-polkassa voi soveltaa hyvin monia fuskun tanssikuvioita.