Walter Laird luonnehtii kirjassaan kilpatanssirumbaa peittelemättömän intohimoiseksi, sensuelliksi ja viekoittelevaksi tanssiksi. Seuratanssina rumba tavoittaa ainakin osan tästä luonnehdinnasta. Musiikki on hitaahkon intensiivistä ja maalailee näennäisen rauhallista tunnelmaa, jonka pinnan alla kuitenkin kuohuu. Tanssijoiden vahva lattian tuki välittyy lattarimaisen lantion rotaatioliikkeen kautta selkiin ja käsien kautta tanssipariin. Rumbassa tanssitaan paljon suljetussa tanssiotteessa ilman vartalokontaktia, mutta kumpikin tuntee silti selkeästi toisen vartalon liikkeet. Tanssiote on kuminauhamaisen joustava ja luo tunnetta todellisesta tanssillisesta vuoropuhelusta. Kun tähän lisätään tiivis katsekontakti, voi rumba parhaimmillaan nousta selkäpiitä värisyttäväksi, sensuelliksi tanssikokemukseksi.
Rytmiikka. Rumban musiikki on rytmilajiltaan boleroa, tahtilaji on 4/4 ja musiikin tempo vaihtelee välillä 25-30 BPM (kilpatanssirumba: 27 BPM). Hitaassa rumbassa voivat kuulua beguinen rytmit (”(um)-TAA-ta-(um)-tsa-(um)-tsa”)
ja rytmiikkaan kuuluu myös olennaisesti ns. 3-2 clave,
joskin suomalaisten tanssiyhtyeiden tyypillisissä kokoonpanoissa (vain yksi perkussionisti) tämä harvemmin kuuluu musiikissa puhtaana. Soittotapaan kuuluu, ettei tahdin ykkösiskua korosteta, vaan se pyritään pikemminkin piilottamaan.
Tyypillisiä kappaleita. Beautiful Maria of my Soul (suom. Sieluni kaunis Maria, mm. Finlanders), Mujer (Nainen), Amado Mio, Puhdasta kultaa (Finlanders), Hän (Martti Metsäkedon Tanssiorkesteri).
Historiaa. Rumba on tanssina peräisin 1500-luvulta mustien orjien pakkosiirrosta Länsi-Afrikasta Etelä- ja Väli-Amerikkaan. Alunperin se oli seksuaaliaktia imitoiva pantomiimi, jossa käytettiin vihjailevia lantioliikkeitä ja miehen rooli oli avoimen seksuaalinen ja hyökkäävä, naisen välttelevän puolusteleva. Musiikki oli nopeaa ja staccatomaista ja siitä on nykypäivään asti säilynyt ainakin puinen rytmisoitin clave. Sekä Suomessa että laajemmin tanssimaailmassa rumbaksi ryhdyttiin kutsumaan kokonaista kuubalaisten tanssirytmien ryhmää, johon yleisimpinä kuuluvat son, danzon, bolero ja beguine. Rumba on siis tanssi, ei musiikkirytmi, ja nykyään ”rumbana” soitettava musiikki onkin lähinnä boleroa ja beguinea.
1913 rumba koki kulttuuriviennin, kun Lew Quinn ja Joan Sawyer toivat sen Kuubasta Yhdysvaltoihin muokattuna versiona son-nimisestä tanssista. Tätä tanssia tanssittiin neliössä askelajoituksella 1(2)34 (suluissa olevalla iskulla ei oteta askelta), ja tämä versio on levinnyt myös Yhdysvaltain ulkopuolelle neliörumban nimellä. Muutaman vuosikymmenen ajan tanssia tanssittiin ja siihen sävellettiin musiikkia Yhdysvalloissa, mutta mitään valtaisaa suosiota tanssi ei saavuttanut. Eurooppaan rumban toivat lontoolainen tanssinopettajapari Pierre Margolie ja Doris Lavelle. He näkivät Kuubassa tanssittavan sonin tyyppistä tanssia, jonka perusaskel oli suunnikas (ei neliö) ja jota tanssittiin ajoituksella (1)234. He ihastuivat tanssiin ja esittelivät sen ”kuubalaisena rumbana” tanssijoille. Pitkähkön kiistelyn jälkeen Pierren ja Doriksen tanssi hyväksyttiin vuonna 1955 viralliseksi ”kuubalaiseksi rumbaksi”, josta kilpatanssirumba kehittyi erityisesti Walter Lairdin perustavaa laatua olevan työn ansiosta.
Suomeen rumban toi tanssinopettaja Inkeri Kare Berliinin tanssikongressista vuonna 1931. Tämä tanssi oli tempoltaan varsin nopea, mutta siinä oli mukana jo rumban rytmitys ”nopea, nopea, hidas” ja lantiota käytettiin voimakkaasti. Suomalaiseen tanssikulttuuriin rumba oli kuitenkin pitkään liian eksoottinen ja vaikea, ja se onkin viime vuosikymmeniin asti jäänyt seuratanssikulttuurissa harvojen taidoksi. Myöskään suomalaiset äänilevy-yhtiöt eivät kiinnostuneet rumbasta, mutta muihin tanssirytmeihin sekoitettuna se kuitenkin soi mm. rumba-tangona ja rumba-foksina. Eräs rumban pohjalla olevista tanssirytmeistä, beguine, jäi pysyvästi maustamaan suomalaisen tangon B-osia luoden niistä aivan erityisen sekoituksen saksalaista marssimusiikkia, venäläistä kaihoisaa melodialinjaa sekä lattarirytmejä.
Suomessa rumbaa tanssitaan sekä kansainvälisenä rumbana (rytmillä (1)234) että rumba-bolerona (rytmillä 1(2)34). Myös sekä itäeurooppalaista että amerikkalaista neliörumbaa tanssitaan ja opetetaan, joskin vähemmän.
Tanssiotteet. Rumban perustanssiote on suljettu ote, mutta ilman vartalokontaktia. Rumbassa liikutaan myös paljon avoimessa tanssiotteessa eri käsiottein. Osa kuvioista liikkuu ns. Shadow-otteessa, jossa viejä tanssii seuraajan selän takana ja seuraaja on sijoittunut viejän vartalon oikealle puolelle.
Tyypillisiä tanssikuvioita. Myös rumbasta saa varsin nautittavan tanssin varsin vähäisin kuvioin – mikäli tanssijat löytävät lajille luonteenomaisen vartalon liikekielen, johon kuuluvat lantion rotaatiot, kaksivaiheinen askel (tyypillisesti jalan siirto pääiskulla ja lantion laskeutuminen tukijalalle pääiskujen välissä) ja eloisa selkä. Peruskuviot ovat hyvin samankaltaisia kuin cha chassa, ja peruskuvioihin kuuluvat perusaskel eri otteissa ja sen variaatiot (Close Basic, Open Basic, Shoulder to Shoulder), yksinkertaiset kädenalikäännökset vastapäivään ja myötäpäivään sekä erilaiset tanssiasentoa yhdessä sivuille avaavat liikkeet (Check, Hand to Hand, Opening Out). Paikkaa vaihtavat kuviot voivat olla tarpeen ahtaalla keskilattialla, ja sellaisia ovat seuraajan vasen käännös (Fan Development / Cross Body Lead) sekä rumbakävelyt. Viejän cucaracha-askeleen ja seuraajan rumbakävelyiden hauska yhdistelmä on lasso (Rope Spinning), jossa seuraaja kiertää rumbakävelyin viejää myötäpäivään. Ristiotekuvioista suosituimpia ovat Sweetheart sekä turkkilainen pyyhe (Turkish Towel).
Jotkut tanssinopettajat ovat tuoneet rumbaan myös paljon kuvioita ja kuvioyhdistelmiä salsasta. Tämä on aivan mahdollista, mutta sitä tulisi tehdä harkiten: salsassa kehon liikekieli on erilaista, eivätkä lantion rotaatio ja lattian käyttö ole yhtä voimakasta kuin rumbassa. Tämän vuoksi salsassa käytetään paljon melko ”sitovia” kuvioita, joissa käsiotteet ovat varsin innovatiivisia. Vaarana on, että tällainen sitova kuvio rumbaan tuotuna tappaa lajille tyypillisen kehon liikekielen.