Wikipedia kertoo etiketistä näin:
Etiketti on käyttäytymissäännöstö, joka ohjaa yksilöiden käytöstä ja toimintaa sosiaalisissa tilanteissa. Etiketti voi syntyä eettisistä normeista, tai toisaalta se voi olla puhtaasti muodin ja kulttuurin sanelema. Etiketti antaa kehykset ihmisten vuorovaikutukselle yhteiskunnan tai muiden sosiaalisten ryhmien sisällä ja helpottaa ihmisten kanssakäymistä. [1]
Tanssietiketti tulisi nähdä positiivisen kautta. Se on vähitellen yli vuosisataisessa seuratanssiperinteessä muotoutunut kanssakäymistä helpottavien käytäntöjen joukko, ei mikään kasa sääntöjä, joita pitää prikulleen noudattaa, tai ei ole kelvollinen harrastamaan. Se ei myöskään ole muuttumaton, mihin palaamme artikkelin lopussa. Kuten vaikkapa liikennesäännöt, tanssietiketti tuo turvaa: minä voin luottaa siihen, että naapurinikin tuntee tanssilattialla liikkumisen ja käyttäytymisen yleiset periaatteet. Tiedän, ettemme ole lähteneet huvipuistoon ajelemaan törmäysautoilla, ja tuo toinenkin tietää sen. Etiketti tuo harrastukseen tietynlaista rakennetta ja toistuvuutta, mikä antaa kaikille lisää tilaa harrastaa ja nauttia tanssista omista lähtökohdistaan.
Tärkeintä
Oikeastaan koko tanssietiketti voitaisiin tiivistää yhteen lauseeseen, jonka kehoitan lukemaan huolella ja ajatuksen kanssa:
Kun olet saapunut tanssipaikalle ja hankkinut pääsylipun, olet täysin vapaa viettämään tanssi-iltasi – muut paikallaolijat kohteliaasti huomioiden ja tasa-arvoisena heidän kanssaan – aivan miten haluat.
Luit aivan oikein: sinulla ei ole velvollisuutta viettää koko iltaasi tanssilattialla (tai hakurivissä), vaan voit halutessasi istua sen vaikkapa kahvion puolella musiikkia kuunnellen ja tanssivia, iloisia ihmisiä katsellen. Voit nauttia kahvion herkuista tai vaikka syödä sen tanssilipun, sillä se on nyt omasi. Sinulla ei myöskään ole minkäänlaista velvollisuutta hankkia etukäteen tanssitaitoa esim. tanssikursseilta – voit aivan hyvin tulla paikalle kokeilemaan vaikka sitä, miltä rytmikäs kävely toisen kanssa musiikin tahtiin tuntuu. Älä kuitenkaan unohda ylläolevan virkkeen kohtaa muut paikallaolijat kohteliaasti huomioiden. Useimmiten tämän ohjeen ymmärtämiseen ja noudattamiseen riittää pelkkä tavallisen kotikasvatuksen mukanaan tuoma maalaisjärki. Seuraavassa kappaleessa on kuitenkin lueteltu avuksesi käytäntöjä, jotka eivät ehkä ole ensimmäistä kertaa paikalle saapuvalle itsestään selviä.
Muita käytäntöjä
Liikennesäännöt. Suomalaisissa lavatansseissa tanssitaan joka hetki samaan soivaan musiikkiin monenlaisia tansseja, joista toiset ovat luonteeltaan liikkuvia ja toiset paikallaan pysyviä. Jotta ”tanssiliikenne” sujuisi ja törmäyksiltä vältyttäisiin, on selkeäksi liikennesäännöksi muodostunut seuraavanlainen käytäntö: liikkuvien tanssien tanssijat kiertävät tanssilattian reunoja myöten tanssitilaa vastapäivään, ja mikäli liikkujia on paljon, ulkokehällä kiertävät nopeammin etenevät ja sisäkehällä vähän hitaammin etenevät. Paikallaan pysyvien tanssien tanssijat sijoittuvat yleisimmin tanssilattian keskelle eli tämän ”tanssikehän” sisäpuolelle, mutta joitakin poikkeuksia tästä säännöstä on lavojen geometriasta johtuen. Nyrkkisääntö: seuraile hetken uudessa paikassa muita tanssijoita ja pane merkille, missä minkäkintyylistä tanssia juuri tässä paikassa tanssitaan.
Tanssilattialla saattaa yhtä aikaa olla satoja tanssipareja, ja selkeistä liikennesäännöistä huolimatta pieniltä törmäyksiltä ei tanssi-illan aikana voi välttyä. Hyviä liikennesääntöihin liittyviä etenemiskäytäntöjä ovat mm. se, että nopeammin liikkuva väistää hitaammin liikkuvaa ja takaa tuleva väistää edessä olevaa. Jos kuitenkin törmäys tapahtuu, kuuluu pieni hymy ja anteeksipyyntö peruskäytöstapoihin, ja niiläl yleensä selvitään ilman mielipahaa.
Tanssiyleisön järjestäytyminen. Yksi vanhimmista seuratanssikulttuurin perinteistä on, että enimmäkseen miehet hakevat naisia tanssimaan (tosin tämä on muuttumassa, mistä enemmän artikkelin loppupuolella). Tämän takia yleiseksi käytännöksi on muodostunut, että naiset asettuvat jollekin lavan seinustalle odottamaan miesten hakua. Tämän ns. hakurivin sijainnissa ei oikeastaan ole mitään logiikkaa, vaan hyvänä nyrkkisääntönä toimii taas kerran se, että uusien naisten kannattaa katsoa, mille seinustalle hakurivi hakutilanteissa muodostuu ja mennä samaan paikkaan haettavaksi. Joissakin paikoissa on myös ns. miesten rivi, mutta useimmissa ei ole.
Tanssiin kutsu. Suomalaisessa tanssi-illassa orkesteri soittaa aina kaksi samaa tanssirytmiä peräkkäin: esim. kaksi tangoa, kaksi cha chata, kaksi foksia, kaksi valssia jne. Tanssimaan haetaan tanssirytmin vaihtuessa, siis esim. kun orkesteri on soittanut kaksi tangoa, saattavat nykyiset tanssittajat parinsa takaisin hakuriviin ja tapahtuu uusi haku. Tanssiin kutsussa noudatetaan peruskohteliaisuutta: voi vaikka kumartaa/nyökätä päätä toiselle, ottaa katsekontaktin, ojentaa kätensä ja kysyä kohteliaasti ”saanko luvan?”. Hakukäytäntöjen kirjo on suuri, mutta peruskohteliaisuudella pärjää aina.
Tanssipaikoissa on siis tyypillisesti ainakin orkesterilava, tanssilattia, jonka jollekin seinustalle hakurivi muodostuu sekä ns. huoltoalue, johon yleensä kuuluvat kahvio ja WC:t. Vuosisataisessa perinteessä käytännöksi on muodostunut se, että hakuriviin asettumalla ilmaisee halunsa päästä tanssimaan, ja hyväksyttäviä syitä kieltäytyä toisen tanssiin kutsusta on varsin vähän: toisen selkeä päihtymys tai törkeä käytös ovat ilmeisimpiä syitä kieltäytymiseen; sen sijaan esimerkiksi toisen ikä, ulkonäkö, ihonväri, murre, paidan väri tai tanssitaito eivät niitä yleensä ole. Tämäkin käytäntö nojaa peruskohteliaisuuteen. Hakurivillä on myös yksi tärkeä ominaisuus: jos joku ei ole hakurivissä, ei hän ole ilmaissut haluaan lähteä tanssimaan ”kenen kanssa vain”. Jos siis haet toista tanssimaan vaikkapa kahvion puolelta, saatat ”saada pakit”. Älä ota tätä mitenkään henkilökohtaisesti, sillä kyse on yksinkertaisesti siitä, että haettava ei jostain omasta yksityisestä syystään halunnut lähteä tanssimaan juuri näitä tanssirytmejä, ja siksi hän ei hakurivissä ollutkaan. Tässä viittaan ylläolevaan tärkeimpään sääntöön, jonka mukaan kukin on täysin vapaa käyttämään tanssilippunsa vaikkapa vain kahviossa istumiseen, musiikin kuunteluun ja ihmisten seurailemiseen.
Tanssi-illan rakenne. Illan aikana soitettavat tanssirytmit vaihtuvat melko vapaasti orkestereiden mukaan, mutta kaksi käytäntöä ovat yleisimpiä: soitetaan aina kaksi samaa tanssirytmiä edustavaa kappaletta peräkkäin ja tanssitilaisuus aloitetaan sekä päätetään kahdella valssilla. Jotkut orkesterit ilmoittavat edellisen kappaleparin aikana välispiikeissään, mitä tanssirytmejä he soittavat seuraavaksi. Tämä antaa ihmisille mahdollisuuden valmistautua joko hakemiseen tai seuraavan kappaleparin aikana huilaamiseen, omista mieltymyksistä riippuen. Kaikki orkesterit eivät kuitenkaan seuraavia tanssirytmejään kuuluta etukäteen, vaan saadakseen tietää seuraavat tanssirytmit on odotettava kappaleparin jälkeen tapahtuvaa kuulutusta. Orkesteri ja/tai solisti esiintyy yleensä noin 45 minuuttia kerrallaan. Mikäli tanssi-illassa on vain yksi orkesteri, pitää se esiintymissettiensä välissä noin viidentoista minuutin tauon, jonka aikana tanssipaikassa soitetaan tanssimusiikkia levyiltä. Tämän tauon aikana tanssitaan kuten muulloinkin ja kappaleet tulevat edelleen pareittain.
Edellä on sanottu, että miestenhaku on vanhimpia seuratanssikulttuurin perinteitä, mutta lähes kaikissa tanssi-illoissa naisille varataan vähintään tunnin mittainen ns. naistenhakuaika. Yleensä tämä ”naistentunti” ilmoitetaan sekä tanssipaikan nettisivuilla (jos sellaiset on) että paikan päällä ns. hakuvaloilla, joista yksi esimerkki tässä:
Monessa tanssipaikassa järjestetään myös erikseen ns. naistentansseja, joissa hakuroolit on käännetty toisinpäin: suurimman osan iltaa naiset hakevat miehiä, ja miehille on varattu illasta vastaavasti yksi tunti omaan hakemiseensa. Naistentansseista tanssipaikat ilmoittavat selkeästi erikseen. Yhä lisääntyvässä määrin tanssipaikat kokeilevat muunkinlaisia hakujärjestelyitä, joista kerrotaan lisää tämän artikkelin lopussa.
Tanssimaan pääsyä sekä omaa viihtyvyyttä parantavia seikkoja
Pukeutuminen. Sanottakoon heti aluksi tärkein: tanssi-illassa asu on vapaa (mutta pakollinen). Mitään varsinaista pukukoodia ei siis (enää) ole. Tässä on kuitenkin syytä käyttää taas kerran sitä kuuluisaa maalaisjärkeä: yleisestä hygieniasta huolehtiminen ja siisteys sekä tanssivaatteiden siisteys edistävät taatusti tanssiinpääsyä siinä missä muutakin ihmisten välistä kanssakäymistä. Koska tansseissa tulee usein illan aikana hiki, kannattaa tanssivaatteita pestä riittävän usein ja riittävän kuumassa. Jos yleensä kärsit voimakkaasta (ja ehkä vielä voimakkaantuoksuisesta) hikoilusta, kannattaa haeskella kaupasta tai apteekeista sopivaa antiperspiranttia. Enemmän tanssivat suosivat tanssivaatteissaan usein ns. teknisiä materiaaleja, jotka pysyvät tanssi-illan aikana kuivempina kuin puuvillaiset vaatteet. Näistäkin löytyy nykyään aivan edustuskelpoisia, siistejä malleja. Värikoodia ei myöskään varsinaisesti ole, mutta tanssiinpääsyä voi tungoksessa helpottaa, jos valitsee ylleen helposti tunnistettavia värejä; kokomustiin pukeutunut hukkuu helposti massaan. Kiristävissä ja kuumissa vaatteissa ei ole kivaa liikkua ja olla aktiivinen, siksi kannattaa ihan oman mukavuuden vuoksi valita riittävän joustavia/väljiä ja hengittäviä asusteita.
Kenkäpolitiikasta on syytä sanoa myös muutama sananen. Tärkein nyrkkisääntö tässä on, että ulkokäyttöön tarkoitetuilla kengillä ei ole syytä tanssia katetuissa sisätiloissa. Tanssipaikkojen lattiat ovat vaihtelevassa kunnossa – toiset hyvinkin liukkaita (tai jopa keinotekoisesti liukastettuja), toiset vähemmän. Kannattaa valita ensinnäkin ”sisäkengät”, jotka ovat mukavat jalassa – kaikki muut kriteerit tulevat tämän jälkeen ja ovat paljon vähemmän tärkeitä. Kengillä voi halutessaan ilmentää (tai kuvitella ilmentävänsä) erilaisia asioita: tanssitaitoa, harrastuneisuuden määrää tai seuratanssin erilaisia alakulttuureita. Käytännön kannalta näillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista merkitystä, vaan tärkeintä on, että tanssikenkäsi ovat jalkaasi sopivat ja että niiden pito ja luisto ovat oikeanlaisessa suhteessa. Voit käyttää korottomia tai hyvin matalakorkoisia kenkiä. Miehille riittävät ainakin aluksi aivan hyvin ”kävelykengät” – ja jos vielä mahdut rippikenkiisi, niin siitä vain! Jos korkeat korkkarit ovat juttusi ja pystyt niillä tanssimaan turvallisesti, mikä ettei, mutta muista kuitenkin, että sinulla on sellaisten käyttäjänä suuri vastuu, sillä ohut piikkikorko voi toisen jalan päälle sattuessaan aiheuttaa pahaa vahinkoa. Voit myös valita pehmeät ja mukautuvat, tossumaiset ”bleyerit” tai minkä tahansa näiden kenkätyylien hybridin (naisille on tarjolla koroilla varustettuja mukautuvia bleyereitä). Valinta on yksin sinun.
Tanssin aikana keskusteleminen. Lyhyestä virsi kaunis: voit halutessasi viritellä keskustelua tanssiparisi kanssa tanssin aikana. Mitään velvollisuutta sinulla ei tähän kuitenkaan ole, eikä ole epäkohteliasta antaa suun sijaan kehojen keskustella tai todeta tanssiparin keskustelunavauksiin vaikkapa näin: ”tämä on lempilajini, ja keskittyisin mieluiten nauttimaan tästä tanssista”.
Erikseen on vielä sanottava jotain opin ja neuvojen pyytämisestä ja antamisesta tanssin aikana: melko turvallinen lähtöoletus on, että ihmiset ovat tulleet tanssipaikalle ensisijaisesti tanssimaan, eivät opettamaan. Jos koet, että tanssiparisi on sinua kokeneempi, voit toki ystävällisesti pyytää häneltä neuvoja ja vinkkejä, mutta muista, että toinen ei ole velvoitettu niitä sinulle tässä ja nyt antamaan. Toisen pyytämättä opettaminen tanssin aikana sen sijaan on tansseissa (kuten muussakin elämässä) yksikäsitteisesti töykeää ja ei-toivottua käytöstä, eikä ainakaan paranna tanssimaan pääsyäsi jatkossa. Toisinaan voi eteen tulla tilanne, että sinua tullaan hakemaan tanssimaan lajia, jota et koe osaavasi. Tällöin voit todeta tämän hakijalle, jolloin voitte halutessanne vaikka yhdessä sopia, että ”mennään vähän opettelemaan ja tanssitaan vaikka perusaskelta”.
Tanssietiketti murroksessa
Vielä vuosikymmeniä sotien jälkeen tanssimaan lähdettiin seuran- jopa puolison haku mielessä. Pääpaino ei ollut niinkään tanssimisessa kuin tanssin kautta toiseen ihmiseen tutustumisessa ja seurustelussa. Tanssin sosiaalinen puoli kuuluu seuratanssikulttuuriin edelleen, mutta se kulttuuri on jo pitkään ollut murroksessa. Nyt tanssi on monelle ensisijaisesti sosiaalinen liikuntaharrastus ja yhdessä olemisen muoto, jonka oppimiseen ollaan valmiita panostamaan aikaa ja jopa rahaa. Tansseihin voi toki yhä lähteä hakemaan seuraakin, jopa ”sitä oikeaa”, mutta yhä useammat lähtevät muista syistä: yhdessä liikkumisen ja itsensä ilmaisemisen ilosta sekä tavatakseen muita samanhenkisiä harrastajia.
Tämä kulttuurin muutos on muuttanut ja muuttamassa myös tanssietikettiä, joka kantaa vielä mukanaan kaikuja 1800-luvun seurusteluetiketistä ja moraalikäsityksistä.
Ehkä suurin muutospaine kohdistuu tanssipaikkojen hakukäytäntöihin, ja perinteinen ”ilta miehille lukuunottamatta korkeintaan yhtä naisille varattua hakutuntia” nähdään monessa mielessä tarpeettomasti sukupuolirooleja epätasa-arvoistavana käytäntönä. Suomalainen paritanssikulttuuri on saanut myös jo pitkään vaikutteita ulkomaisista tanssigenreistä (mm. rock’n’swing-tanssit ja Karibianmeren alueen tanssit), joissa sekahaku on vallitsevana käytäntönä. Näin ollen perinteisen hakukäytännön rinnalle on syntynyt muita vaihtoehtoja, joita tanssipaikoissa tarjotaan, mm. sekahaku sekä vuorotuntihaku. Facebookin tanssiporukka-ryhmässä on kerätty sellaisten tanssipaikkojen nimiä, joissa naistenhaun tai sekahaun osuus illasta on vähintään 50% [2]. Listaan on kertynyt tämän artikkelin kirjoitushetkellä 30 tanssipaikkaa, jotka jakautuvat maakunnittain näin: Varsinais-Suomi (1), Satakunta (1), Uusimaa (1), Pirkanmaa (2), Päijät-Häme (1), Pohjois-Karjala (2), Pohjois-Savo (5), Keski-Suomi (6), Etelä-Pohjanmaa (2), Pohjois-Pohjanmaa (6), Kainuu (2) ja Lappi (1). Näiden joukossa on sekä pienempiä paikkoja ja tanssiravintoloita että myös varsin kookkaita viihdekeskuksia.
Tanssiharrastuksen luonteen muuttumisen myötä myös pukeutuminen on muuttunut vapaampaan suuntaan. Edelleen arvostetaan yleisesti siistiä pukeutumista, mutta nyt se käsitetään väljemmin kuin ennen: puvut alkavat olla miehillä tanssilavan kuumuudessa ja tungoksessa melko harvinaisia. Naisilla näkee niin mekkoja ja hameita kuin housujakin. Pääpaino on vaatteiden ja kenkien ulkonäön lisäksi (tai jopa sen sijaan) niiden mukavuudessa ja toimivuudessa, joten tekniset materiaalit eivät ole harvinaisuuksia. Näkeepä tanssilattialla ihan hikiurheiluun tarkoitettuja T-paitojakin ja ohitse saattaa vilahtaa kesän kuumassa tanssi-illassa muutama shortsihousuinen tanssijamies.
Tanssirytmien kirjo on jatkuvassa, mutta hyvin hienovaraisessa ja hitaassa muutostilassa. Vanhoja perinteitä kunnioitetaan tanssi-illoissa edelleen, joten vanhoja tanssirytmejä ei oikeastaan juurikaan ole pudotettu pois. Edelleen monipuolisena pidetty tanssiorkesteri soittaa illan aikana vähintään yhdet polkat, jenkat ja masurkat sekä useita kappalepareja humppaa. Illan kestosuosikit, tango, foksi, valssit ja lattarit pitävät edelleen puolensa ja tanssiorkesterit tuovat melko varovaisesti perinteisten lajien rinnalle kokeilunomaisesti hieman uudempia tai muista tanssigenreistä lainattuja tanssirytmejä kuten salsaa, west coast swingiä ja hitaampaa swing-musiikkia. Uudet orkesterit ovat lähteneet myös varsin ennakkoluulottomasti lainaamaan ja sovittamaan materiaalia koko paritanssigenren ulkopuolelta, kuten rockin ja iskelmien maailmasta. Yhteenvetona voidaan sanoa, että tanssipaikoissa soitettava musiikki päivittyy kyllä, mutta itse tanssirytmit muuttuvat verrattain hitaasti.
Sen sijaan itse tanssin osalta muutos on ollut rajumpaa ja se kulkee oikeastaan kahta toisilleen vastakkaista reittiä:
Toisaalta seuratanssia harrastetaan myös tanssilavojen ulkopuolella esim. tanssikursseilla, joilta haetaan oppia koko valtavan lajikirjon hallitsemiseen. Lajinomaista tanssia arvostetaan ja opetetaan, ”kurssittamiseen” satsataan ja tanssilavoilla halutaan luonnollisesti päästä tanssimaan lajinomaisesti. Tämä voi luoda kitkatilanteita perinteisessä hakutilanteessa, jossa viejä (useimmiten mies ja useimmiten myös hakija) päättää, millä tavoin kappalepari tanssitaan, ja päätöksen seurauksena tanssipari saattaa toisen toiveista huolimatta tanssia vaikkapa cha chat foksina.
Toisaalta taas erityisesti kahden kädenalitanssin, fuskun ja buggin, valtava yleistyminen johtaa edelliselle vastakkaiseen kehityskulkuun, jossa lähes kaikki soivat tanssirytmit tanssitaan joko fuskuna tai buggina, siitä pahemmin huolta kantamatta, tukeeko soiva musiikki ko. lajia. Tämäkin asiaintila saattaa aiheuttaa henkisiä hiertymiä perinteisessä hakutilanteessa.
Jälkimmäinen tanssityylien murros näkyy sitä selvemmin, mitä lähempänä ruuhka-Suomea liikutaan ja äärimmilleen vietynä se näyttäytyy vaikkapa niin, että foksimusiikin soidessa lattiaa kiertää foksia tanssien enää muutama hassu pari ja loput ”fuskaavat”. Samoin perinteistä suljetun otteen humppaa saattavat tällaisessa tanssi-illassa tanssia enää muutamat, ja loput liikuttavat itseään humppamusiikin tahtiin mutta buggin kuvioin, joko paikallaan tanssien tai lattiaa kiertäen. Tanssietikettiin muutospaineita tulee liikennesääntöjen osalta: täytyy keksiä yhä luovempia tapoja luovia tanssitilassa, jossa suljetun ja avoimen otteen tanssien valtasuhteet ovat vaihtuneet. Olisi hyvä löytää tapoja liikkua vaikkapa buggin kuvioin tanssitilaa ympäri niin, ettei tule samalla häirinneeksi muita tanssijoita. Varsinkin sivusuunnassa tanssikaistaa on eteneville tanssijoille käytössä varsin vähän.
Viitteet
[1] Wikipedia, Etiketti, https://fi.wikipedia.org/wiki/Etiketti
[2] Facebookin tanssiporukka-ryhmä, Tanssipaikat, joissa naisetkin saavat hakea, https://www.facebook.com/notes/tanssiporukka/tanssipaikat-joissa-naisetkin-saavat-hakea/1006810202670000