”Yks-a-kaks, yks-a-kaks. Kylläpä tämä tuntuu humpalta. Mutta keinuu kyllä kivasti. Ja tuo orkesterin musiikki menee jalan alle ja pyrkii pistämään lantioonkin vähän liikettä. Nyt sambataan!”
Tyylillisesti tämä lattaritanssi kuuluu kotoisen tanssi-iltamme haastavimpiin, ja harvassa ovat ne tanssijat, joiden liike näyttää sambalta. Vaan mitäs väliä sillä on, musiikki on riehakasta ja houkuttelee kujeilemaan parin kanssa lattialla. Tanssiorkestereiden sambarytmit kylläkin kuulostavat usein nykyään enemmän salsalta kuin sambalta, ja moni luovuttaakin suosiolla ja siirtyy salsaamaan. Ei ehkä kannattaisi, sillä samban ainutlaatuinen jousto, joka välittyy lantion kiertoliikkeeseen, sekä omintakeiset tanssikuviot synnyttävät parhaimmillaan hauskan yhteisen tanssihetken, josta on vakavuus kaukana.
Rytmiikka. Tahtilaji on 2/2 eli alla breve ja tempo on 50 BPM. Usein tanssilavoilla soitetaan sambat hiukan liian ripeinä (jopa 60 BPM), kun tanssin kannalta tempo saisi olla hieman alle 50 BPM. Rytmikerroksessa korostuu samban perussyke ”yks-a-kaks, yks-a-kaks”, josta huolehtivat lähinnä basso ja rummut.
Suurimmassa osassa peruskuvioita tanssijoiden askelten rytmi vastaa tätä eli se on ”yks-a-kaks”, joten hyvin sovitettu sambamusiikki tukee varsin mainiosti rytmiin tanssimista.
Tyypillisiä kappaleita. Mas Que Nada (Sergio Mendes, suom. Painajainen), Uno tranquillo (suom. Päättyneet on päivät), Kohtalokas samba (tämä soitetaan yleensä aivan liian nopeatempoisena, yli 60 BPM, ja sopii paremmin humpaksi kuin sambaksi), Brasil (suom. Brasilian värit), Copacabana, Quando quando quando (suom. Milloin milloin milloin), Amor amor, Sävel rakkauden (Brita Koivunen; tämä on melko hidas samba), Eturivin tytöt (Sinitaivas), Tristeza (suom. Makeelta maistaa), Espanjaan (Sinitaivas), Anna syy (Johanna Pakonen), Pure mua (Meiju Suvas).
Historiaa. Samba on kotoisin Brasiliasta, ja myös sen syntyhistoria liittyy siirtomaavaltojen (lähinnä Portugalin) satojen vuosien ajan harjoittamaan Lounais-Afrikan orjien orjakauppaan. Orjia yritettiin käännyttää kristinuskoon, mutta öisin he harjoittivat salaa omia uskonnollisia rituaalejaan. Vähitellen orjien oma uskonto sulautui siirtomaavallan katolilaiseen uskontoon ja syntyi afrobrasilialainen candomblé, synkretistinen uskonto, joka näytteli tärkeää osaa samban synnyssä.
Candomblén rituaaleissa tärkeimpiä soittimia olivat atabaquet eli rummut, jotka muistuttavat congarumpuja. Rummuilla kutsutaan jumalia ja säestetään uskonnollisia rituaaleja ja tansseja ja yleisin näistä tansseista oli batúque, jota nimeä alettiin käyttää yleisnimikkeenä useille alueen tanssirytmeille ja tansseille. Samban kehityksen kannalta tärkeimpiä afrikkalaisia varhaismuotoja olivat umbigada sekä piirissä tanssittava samba de roda.
Sana samba juontuu sanasta semba, joka Afrikan Kongossa sekä Angolassa tarkoitti edellä mainittua umbigadaa, tanssirituaalia, jossa tanssitaan piirissä ja taputetaan käsiä rytmisoitinten tahtiin. Piirin keskellä on soolotanssijoita, jotka tanssivat vapaamuotoisesti. Keskellä tanssiva hakee piiristä toisen henkilön jatkamaan ja vaihdon merkiksi koskettaa valitsemaansa henkilöä vatsallaan. Tätä kosketusta kutsuttiin sembaksi (yksikkömuoto on masemba, ”vatsojen kosketus”), ja nyttemmin semba on jalostunut myös angolalaiseksi paritanssiksi, jota tanssitaan hieman sambahtavaan musiikkiin ja joka sisältää myös elementtejä parisambasta, joskin yleisilme on tälle tanssille uniikki.
Eurooppalainen paritanssi nimeltä samba on siis osittain afrobrasilialaista alkuperää, mutta sen synnyssä keskeinen rooli oli myös tanssilla nimeltä maxixe, joka oli ehtaa eurooppalaista tuontitavaraa. Maxixe oli eräänlaista afrikkalaistettua polkkaa tai two stepiä, jonka eurooppalaiset siirtolaiset toivat Brasiliaan 1900-luvun alkuvuosina ja jota tanssittiin brasilialaisiin tanssirytmeihin. Maxixen (ja sittemmin eurooppalaisen samban) synnyssä keskeinen rooli lienee ollut brasilialaisella tanssijalla ja säveltäjällä Antonio Lopes Amorim Dinizillä (”Monsieur Duque”), joka esitteli maxixen 1912 Brasiliassa. Esittely oli menestys ja nostatti pienimuotoisen tanssikuumeen. Palattuaan kymmenen vuotta myöhemmin 1922 Brasiliaan Monsieur Duque huomasi, että tanssi oli muuntunut joustavammaksi, ei enää edennyt tanssisuunnassa ja sisälsi paljon uusia variaatioita, joita toisinaan kutsuttiin sambaksi.
Vuosina 1922-23 Monsieur Duque esitteli brasilialaisen samban, ”maxixen uuden variaation”, pohjoispariisilaisessa Montmarten kaupunginosassa sijaitsevassa Shéherázade-tanssisalissaan. Loppu on jälleen kerran historiaa, kuten sanotaan: pian tanssi levisi halki koko läntisen Euroopan USA:han asti ja englantilaiset tanssinopettajat ottivat kopin tästä uudesta tanssista ja lopulta vakioivat sen paritanssiksi, joka nykyään tunnetaan nimellä samba. Huomionarvoista on, että alkuperäinen samba kehittyi ja kehittyy Brasiliassa edelleen, mutta se, mitä me tanssimme paritanssina nimeltä samba, on oleellisilta osiltaan edelleen peräisin vuodelta 1923, joten voidaan perustellusti todeta, että toisaalta karnevaalitanssina ja toisaalta paritanssina tunnetut sambat ovat nykyään kaksi täysin eri tanssia.
Vaikka meistä jäyhistä suomalaisista sitä ei ihan heti uskoisi, niin ainakin pääkaupunkiseutumme koki pienimuotoisen, muutaman vuoden kestäneen sambavillityksen vuodesta 1948 lähtien. Tämänkin villityksen synnytti alunperin uuden, eksoottisen musiikin tulo maahamme. Tanssiorkesteriemme muusikot kuuntelivat öisin ”hyvillä radiokeleillä” BBC:n World Service -ohjelmaa, jossa Edmundo Rosin tanssiorkesteri soitteli uusia, kuumia lattarirytmejä Lontoon West Endin kuuluisissa yöklubeissa. Sambaa siis kuunneltiin ja soitettiin maassamme hieman ennen kuin tanssin askeleet saapuivat tänne. Kilpatanssiseuroissamme oli kyllä harjoiteltu sambaa jo ennen vuotta 1948, mutta kun askelista ei päästy yksimielisyyteen, maahamme kutsuttiin englantilaiset tanssinopettajat Tommy Rogers ja Hylde Lamont selvittämään samban saloja. Rogers ja Lamont opettivat samban perusteet lähinnä helsinkiläisille tanssinopettajille, ja näin verrattain yksinkertainen neljän askeleen heilurisamba alkoi keinua Helsingin tanssikouluissa oikeaoppisesti.
Ja taas kerran tanssikoulujen tanssitunneille jonotettiin kadulla asti. Väki sisään, tunti heilurisambaa, väki ulos ja seuraavat maksavat asiakkaat sisään. Nykyaikaista tanssinopettajaa voi vain kadehtia moista meininkiä, mutta samban suosio oli ymmärrettävää Toisen Maailmansodan jälkeisessä kulttuuri-ilmapiirissä. Brasiliasta ei tiedetty muuta kuin se, että se oli kahvin alkuperämaa, ja samba oli maassamme ensimmäinen sodan jälkeinen tuulahdus jostain todella kaukaa. Siinä nähtiin etelän kuumaa eksotiikkaa.
Kilpatanssiksi vakioitu samba vakiinnutti paikkansa tanssikisoissa, mutta kaiken kansan tanssina se pysyi pitkään yksinkertaisena neljän askeleen (askel eteen – painoton askel viereen – askel taakse – painoton askel viereen) heilurisambana, ja synkoopin (1a2) puuttuessa siitä tuli varsin humppamainen tanssi. Perusaskelia täydentävät vähät kuviot olivat lähinnä kansanomaistettuja kilpatanssikuvioita, ja tällaisena ”humbana” samba säilyi elossa tanssilavoillamme varsinaisen kansansuosion hiivuttuakin. Viime vuosikymmeninä sambaa on opetettu tanssikouluissamme myös kilpatanssin puolelta lainatuilla tyyleillä ja kuvioilla, vaihtelevalla menestyksellä.
Tanssiotteet. Sambaa tanssitaan tyypillisesti suljetussa ”lattariotteessa”, ilman vartalokontaktia, mutta myös kahden ja yhden käden otteita käytetään.
Tyypillisiä tanssikuvioita. 1940-1950 -lukujen sambainnostuksen aikaan lienee tyypillisin tapa tanssia sambaa ollut ns. heilurisamba, eli myötäpäivään tai vastapäivään kääntyvän heiluriaskeleen (Natural/Reverse Basic Movement) tanssiminen. Muita samban tyyliin hyvin sopivia suljetun otteen perusaskelia ovat sambahuiskut vasemmalle ja oikealle (Samba Whisks to Right/Left) sekä sambakävelyt vastakkain (Stationary Samba Walks). Samban kädenalikäännös on Volta Spot Turn, joka on teknisesti haastavampi kuin rumban ja cha chan vastaavat käännökset. Liikkuvina, yhdessä suljetussa otteessa tehtävinä käännöksinä toimivat Natural Turn sekä Reverse Turn, joissa askelrytmi muuttuu muodosta 1a2 (”yks-a-kaks”) muotoon HNN HNN. Muita liikkuvia peruskuvioita ovat promenadikävelyt (Promenade Walks, Side Samba Walks) sekä liikkuvat botafogot (Traveling Botafogos) ja voltat (Circular Voltas).