Suomessa tanssitaan neljää erilaista tangomuotoa: kansainvälinen kilpatango, argentiinalainen tango, suomitango ja wanha tango.
Kaikissa on puolensa. Ne ovat syntyneet erilaisiin tanssillisiin tarpeisiin ja vieläpä eri puolilla maailmaakin. (Myös Seinäjoki ja Pohjois-Karjala ovat eri puolilla maailmaa, kun tarkkoja ollaan.) Silti nämä näennäisesti erilaiset ovat pohjimmiltaan sitä samaa ihanaa tangoa. Toki niissä käytetään aavistuksen toisistaan poikkeavaa musiikkia ja eikä tekniikkakaan aina muistuta toistaan, mutta anyway, samasta intohimoja herättävästä asiasta on kysymys.
Eri tangomuotojen välille on maassamme syntynyt aikojen saatossa kummallisia raja-aitoja. Harrastajat eivät juuri kohtaa toisiaan tangon soidessa, vaikka juuri niin pitäisi tehdä. Tangon pitäisi yhdistää kaikki, jotka sitä tanssina rakastavat, ei erottaa. Totuus näyttäytyy nykyisin kuitenkin jotakuinkin tällaisena:
Argentiinalaisen harrastajat pysyttelevät omissa pippaloissaan vääntelemässä ochoja ihan keskenään. Suomitangoilijat tunteilevat päät yhdessä tanssipaikoillaan, eivätkä perusta muista tangomuodoista tuon taivaallista. Kilpatanssijat ovat pystyttäneet lajinsa ympärille tiukan tekniikkamuurin ja kääntelevät sen turvin päitään niin rajusti, että ortopedit voihkivat. Wanhan tangon harrastajat etsivät vielä sijojaan, mutta katsovat jo ylpeästi olevansa ihan omaa tangoporukkaansa hekin.
Tylsää. Ehkä käytännöllistä, mutta tylsää silti. Ainakin seuratanssin näkökulmasta.
Kuvittelen eri tangomuotojen fundamentalistien ajattelevan: On viisainta pysytellä vain omalla osaamisalueellaan ja kehittää sitä, silloin edes se sujuu, väännelkööt muut mitä vääntelevät. Seuratanssifriikkinä en usko tuollaiseen ajatteluun. Enkä tiukkoihin rajoihin muutenkaan.
Siksi fuusiotango.
Tanssimme aikoinaan Maijan kanssa kilpatangoa kymmenkunta vuotta. Vielä kauemmin on vierähtänyt suomitangon pauloissa. Siihen väliin on tullut kurssitettua itseään sekä argentiinalaisen että vanhan tangon parissa. Ihan kivoja. Viimeiset viisi vuotta olemme aktiivisesti valmentaneet seuratanssikisaajia. Ja eniten juuri tangossa. Siinä suomiversiossa.
Sitten havahduimme omaan tylsyyteemme. Olimme sekä tanssijoina että valmentajina kuin latukoneet. Aina samanlaista jälkeä. Mikä tahansa on tylsää, kun sitä jauhaa määrättyjen sääntöjen mukaan vuodesta toiseen. Myös tango. Silloin ilo katoaa.
Tangomasennuksen seurauksena syntyi pelkästään hyvää. Niin usein käy. Kesken hohhoijaa-taivutuksen syttyi ajatus. Voi tämän tehdä toisinkin. Ehkä noin sadalla eri tavalla. Entäpä, jos yhdistäisi tangon eri muodoista parhaiten seuratanssiin sopivat elementit ja muokkaisi niistä tangon, joka taipuu mihin vain. Siis ihan mihin vain, paitsi tylsään ”joraamiseen”.
Voi sitä intoa! Olohuoneen parketti on sälöillä. Ja kun jotakin aloittaa, se hieman riistäytyy. Tangomusiikkia lähellä ovat muun muassa bolero, ns. hitaat ja paso doble. Niinpä keitokseen tuli jotakin myös sieltä.
Voilà! Ehkä parasta mitä ikinä olemme oivaltaneet. Tai no, siis ainakin tosi hyvää.
Viimeinkin tango taipuu musiikin tulkintaan _oikeasti_. Viimeinkin voi ilmaista musiikista sekä staccatomaiset, jumputtavat, että haikean melodiset kohdat juuri niin kuin ne sielussa soivat. Viimeinkin tangosta voi muokata omaan persoonaansa – tai sen hetkiseen tunnetilaansa – parhaiten sopivan version.
Ja kaiken tämän voi tehdä lennossa. Tai siis tanssiessa. Musiikin soidessa, tuosta vain. Ilman etukäteissuunnittelua ja kökköjä koreografioita.
Fuusiotango syntyi siis olohuoneessamme, mutta ei jäänyt sinne. Otimme yhteyttä maan parhaaseen tangopariin, Matti ja Sannu Heikkilään. Esittelimme fuusiotangon raakaversion heille. Oikeastaan tiesimme, että he tulevat innostumaan siitä. Niin kävi. He hioivat kanssamme raakiletta kohti tanssillisempaa ja teknisesti parempaa versiota. Ja hiovat edelleen.
Ja kun oli tapahtunut sitä riistäytymistä myös lattarien suuntaan, siihen löysimme asiantuntijat läheltä. Omalta salilta.
Monikertaiset lattarimestarit Disa Kortelainen ja Markku Hyvärinen testasivat ideaamme, innostuivat, ja lisäilivät siihen pikku lainoja lattareista ja opastivat kuinka ne on viisainta tehdä tangomusiikkiin.
Nyt fuusiotangon liikekieli on niin monipuolinen, että vaikka orkesteri eksyisi soittamaan pätkän karnevaalisambaa kesken tangon, niin sekin sujuu. Kaikki sujuu. Tangojen keskelle ympätyt beguine-osuudet, uudet boleromaiseksi sovitetut tangobiisit, staccatotangot… jopa 60-luvun untomonosjumputukset.
Tarvitsimme hyvää tangomusiikkia ja opastusta argentiinalaisesta lainatuissa kuvioissa. Jyrki Keisalan tanssimusiikkikirjasto on tunnetusti maan paras. Hän harrastaa myös argentiinalaista. Niinpä pyysimme Jyrkin tiimiin mukaan.
Ja koska kysymyksessä on nimenomaan seuratanssikäyttöön muokattu tangoversio, tarvitsimme myös todellista kansanomaista seuratanssiosaamista. Ja mieluummin siihen kouluttautuneilta tanssinopettajilta. Seppo Suomalainen ja Minna Ylikoski ovat sellaisia. Heidän osaamisensa on käytössämme.
Siinäpä siis tiimi, joka on kehittänyt fuusiotangon iloksenne (Matti, Sannu, Jussi, Maija, Jyrki, Markku, Disa, Seppo, Minna). Kaikki Stol ry:n tutkinnot suorittaneita tanssin ammattilaisia, menestyneitä kisaajia ja fanaattisia seuratanssifriikkejä.
Jos rakastat tangoa, tapaamme vielä useasti. Fuusiotangon merkeissä.
Ohessa kolme linkkiä fuusiotangosta. Kaikki erilaisia.
Ekassa Matti ja Sannu esiintyvät Tanssi Vieköön -messuilla, toisessa Markku ja Disa samassa paikassa. Kolmannessa Jussi ja Maija siinä olohuoneessa, mistä kaikki alkoi.
https://www.facebook.com/128622077161080/videos/1944819552207981
https://www.facebook.com/disa.kortelainen/videos/1996327103721249/
https://www.youtube.com/watch?v=M3-UkOFUXt8&feature=share
Juhani Kuosmanen
PS. Fuusiotangoa lähiaikoina mm. täällä:
https://www.tanssit.fi/wp-content/uploads/Puistokulma_syksy18.jpg
