Hotelli Tallukassa tanssikisattiin taas pitkän koronatauon jälkeen Tanssin Tähden -leirillä viikonloppuna.
Lauantaina 2.10.2021 kisattiin tuttu Tallukan Jaakko ja Johanna -kisa, joka tanssitaan Jack&Jill-sääntöjen mukaan: kuhunkin kisatanssiin arvotaan viejä ja seuraaja erikseen, ja viimeinen lattialle jäänyt pari on voittaja. Tänä vuonna naisviejät olivat menestyksekkäitä: kun enää neljä paria oli lattialla, oli kolmessa niistä naisviejä!
Kisan voittivat Matleena Haapalainen (viejä) ja Ritva Ticklén (seuraaja). Onnea!
* * *
Sunnuntaina 3.10.2021 kisattiin nyt jo kuudetta kertaa Suomen parhaan viejän ja seuraajan tittelistä. Kisahan on siis – erään naiskisaajan sanoin – ”paikka, jossa miehet antavat kerrankin kaikkensa”! Tämä kisa tanssitaan vertaispalautekisana, eli kaikki osallistuvat viejät tanssivat jokaisen seuraajan kanssa ja antavat toisilleen yhteisestä tanssista kouluarvosanan 4-10. Tuomaripeli on siis poissuljettu, koska jokainen osallistuja toimii myös ”tuomarina”.
Kilpailu oli tälläkin kertaa ankaraa (mutta erittäin huumorintäytteistä), eikä epäilyttäviltä episodeilta vältytty. Päällimmäisenä jäi kisajärjestäjiä askarruttamaan hotellin henkilökunnalta kesken kisan tullut ilmoitus, jonka mukaan yläkerran naistenvessassa oli havaittu tukos, eikä sitä saanut käyttää. Kun asia kuulutettiin, eräs naiskisaaja totesi spontaanisti ”en se minä ainakaan ollut”, joten tämä vessagate jäi tällä kertaa arvoitukseksi!
Suomen parhaaksi viejäksi 2021 kruunattiin nyt jo neljäntenä vuonna peräkkäin (mestaruus oli kaiken kaikkiaan hänelle viides) Timo Klemola Tuusulasta ja parhaaksi seuraajaksi selviytyi useita kertoja aiemmin kolmen parhaan joukkoon yltänyt Johanna Rajala Kangasalta. Onnea voittajille!
Suomen kuusi parasta viejää 2021 ovat:
- Timo Klemola
- Timo Tuovinen
- Seppo Suomalainen
- Kimmo Rantanen
- Antti Lyytikkä
- Juha Illukka
Suomen kuusi parasta seuraajaa 2021 ovat:
- Johanna Rajala
- Virva Saksa
- Oskari
- Hanna Konttori
- Marjaana Järvenpää
- Heta Hovi