![]() |
| KUVIA JA TUNNELMIA | Takaisin | |||
|
SAANKO LUVAN? 2009 - tunnetta ja tanssin iloa Nappasimme muutamia otoksia Saanko Luvan? -tapahtuman esityksistä. Ohessa parhaita:
Tanssi-Savon Matias ja Henni osaavat poseerata
Tanssi-Savon lasten ja junnujen koreografian teki Mika Jauhiainen. Nuoret lumosivat yleisön vilpittömällä tanssin riemullaan.
SalsaSavon Matti Lyytikäinen ja Anne Roivainen tanssivat hämyisten klubien bachataa. Pari on erikoistunut tähän Suomessa hieman harvinaisempaan tanssiin ja opettaa sitä kuopiolaisille
Sannu odottaa Masan tanssiinkutsua. Masa tuli ja vei Sannun huikaisevaan tangoon, jossa oli vahvoja vaikutteita suomalaisesta tangosta sen parhaimmassa muodossa.
Tango Alegrian Kari Kemppainen ja Jaana Hänninen esittivät argentiinalaisen tangon, jonka tarina kertoi kohtaamisesta ja kaipauksesta teemalla Buenos Aires/Tokio. Yleisö liikuttui esityksen latauksesta.
Ramon ja Marika Silverion esityksessä oli ripaus kuubalaista rumbaa ja flamencoa - ja upeaa, aitoa kuubalaista salsaa tietenkin
Jyrki Pirkkalainen ja Hanna-Reetta Lehto Tampereen Swingteamista esittivät taidokkaan lindy hop -huumoripläjäyksen, jossa väliilä liikuttiin kierien pitkin parkettia. Yleisö tykkäsi
Tanssi-Savon ylpeys -nuorisopari Ville Väätäinen ja Reeta Karvinen esittivät tango/paso -shown, jonka energia oli uskomaton
Helsinkiläinen Baila Baila -ryhmä vietteli yleisöä salsateoksella Historia de Amor. Teokseen sisältyi elementtejä parisalsasta ja ruedasta
Illan taiteellisesti korkeatasoisimpiin esityksiin kuului ehdottomasti Turo Koposen ja Jenni Rautawaaran häikäisevä showtanssiesitys. Turo ja Jenni mykistivät katsomon ennen raikuvia ablodeja.
Helsinkiläisen Lightning Dance Studion tanssijat muuttuivat moneksi - Britneystä Lady GaGaan. Viiden tytön ryhmä esitti illan monitasoisimman koreografian
Kuopiolaiset Markku Hyvärinen ja Disa Kortelainen saivat yleisön suorastaan villiintymään. Huikea esitys, jonka tekninen taitotaso oli mykistävä. Parilla on kyky ottaa yleisönsä, ja antaa sille kaikkensa.
Mika Jauhiainen -Nitta Kortelainen tangon tunnelmissa. Ammattilaisparin tango osoitti, että he todella ovat ammattilaisia ja kuuluvat maailman parhaiden tanssijoiden joukkoon
|
![]() ![]() ![]() ![]() |
